29.3.2013

Yhtiön kameramies

Sami UPMn arkistossa tutkimassa vanhoja valokuvakansioita.
Viime torstai ei onneksi ollut mikään "kiirustorstai" vaan varsin leppoisa pääsiäisen aloitus. Kevät on lähtenyt mukavasti käytiin ja kesän kalenteri alkaa hyvää vauhtia täyttyä. Mutta torstain ohjelma oli jo melkein lomaa ja kalenterissa oli siis käynti Valkeakoskella UPMn vieraina. Ja Valkeakoskellahan ei voi käydä ilman, että käy haistelemassa vanhan Kymiyhtiön arkistopölyjä.

Kuva Lapinsalmsesta ennen riippusiltaa UPMn arkistosta

UPMn arkistoon on säilötty kaikki mahdollinen yhtiön historiaan liittyvä dokumentointi, ja se on siis iso osa metsätalouden kulttuurihistoriaa. Viimeksi tutustuin arkistonjohtajan kanssa yhtiöstä kertovaan tai metsätalouteen liittyvään kirjallisuuteen. Tällä kertaa pääsin todelliseen aarreaittaan eli yhtiön valokuva-arkistoon.
Yhtiön miehistä muutama on ollut myös innokas kameramies ja kuvia on tallennettu Repoveden alueeltakin jo ajalta ennen sotia. Parhaimmat kuvista lähtivät edelleen digitoitavaksi mutta yhdestä helmestä oli pakko napata kuva blogia varten.