21.1.2014

Kirkasta jäätä ja aitoa Eräruokaa

Kuusaanlammen matkaluisteluradan jää kimaltaa kilpaa auringon kanssa 19.tammikuuta.
Aurinkoa ja pakkasta :) mitäpä sitä muuta kevättalveen tarvitseekaan? Paitsi tietenkin uusia ideoita tulevaa kautta varten. Yhteistyökumppani SeikkailuviiKarin Kari sai viime viikonloppuna Kuusaanlammen matkaluisteluradan auki. Termit matkaluistelu ja retkiluistelu menevät usein hyvin sekaisin mutta siis hoitamaton, auraamaton ja merkitsemätön luistelureitti järven jäällä on retkiluistelua ja huollettu, aurattu sekä hoidettu luistelurata luonnonjäällä on matkaluistelua. Matkaluistelureitillä on pituutta reilut pari kilometriä ja ensi viikonloppuna on luvassa viralliset avajaiset. Muutakin ohjelmaa Kuusaanlammelle on suunnitteilla. Kuusaanlammen sivut

Toinen yrityskumppanikin on laittanut tuulemaan ihan urakalla. Väyrysen Mika, kokki pohjoisesta on laittanut oman yrityksensä pystyyn, joka kulkee nimellä Eräkokki Mika Väyrynen. Mika hoiti ansiokkaasti jo viime vuonna Repoveden ruokailuja ja sana uudesta Repoveden kokista on kiirinyt jo kauas. Tänä vuonna Mika julkaisi oman menuunsa, joka toimii missä tahansa Repovettä, kunhan paikka on huollettavissa vesitse tai tietä pitkin. Mikan valtteja rautaisen kokin ammattitaidon lisäksi on myös vahvat erätaidot, sekä trubaduurin sielu. Samasta miehestä löytyy siis vaikka mitä, kannattaa tutustua tarjontaan. Mikan Repoveden menu on laadittu yhteistyössä paikallisten tuottajien kanssa, tarjolla on herkullista lähiruokaa, joka valmistetaan nuotiolla paikan päällä, taatusti tuoreista ja laadukkaista raaka-aineista. Ensi keväästä alkaen siis koko Repoveden kansallispuisto toimii tilausravintolana ja menu löytyy täältä; Eräkokin sivut