Tum tum tum tum

Kuva: Healing Drum, A. Kuivalainen

 Viime viikonloppuna olin mukana kaksipäiväisellä kurssilla, jossa teimme itsellemme rummut ja opettelimme erilaisia rummutustekniikoita ja rumpurentoutuksia. Ennen kurssia minulla ei ollut mitään tietoa aiheesta, kurssille ajoi puhdas kiinnostuneisuus aiheesta. Alkuperäiskansojen luonnonläheinen elämäntapa ja luontoa kunnioittava uskonto on kiehtova aihe, josta opin mielelläni aina lisää.

Ensimäisenä päivänä teimme itse rummut. Kehikko on taivutettu muotoonsa puusta ja käsitelty tervaamalla. Rummun kalvo on ohutta poronnahkaa, jonka jokainen värjäsi omannäköisekseen luonnonväreillä. Omaani valitsin pääväriksi lepän, joka kuvastaa hyvin omaa metsäistä taustaani. Kalvot punottiin kiinni kehikkoon poronnahasta tehdyillä suikaleilla.

Rummun voima perustuu sen ääneen ja äänen väreilyyn. Rummun tasaista ja kumeaa ääntä kuunnellessa mieli rauhoittuu, rentoutuu ja ajantaju katoaa. Ääni auttaa keskittymään ja tiedostamaan paremmin itsensä sekä ympäristönsä. Ja kuten arvata saattaa, on ensi kesälle luvassa retkiä, joissa kuljemme esi-isien jäljillä. Repoveden muinaishistoria on täynnä tarinoita, kalliomaalauksia ja asuinpaikkoja. Ja nyt myös rummun tuomaa mystiikkaa. :)

Tässä oma rumpuni. Ajan ja käytön myötä rumpu tummuu ja patinoituu.